Blogi

Verkkosivujen uudistukseen merkittävä lahjoitus Sammolta

Kirjoittanut Syöpäklinikan tukijat ry | Oct 30, 2023 10:00:00 PM

Brändin näkyvyys hyvien verkkosivujen ja aktiivisen sosiaalisen median kautta, niin yritysten kuin yksityisten ihmisten lahjoitusten osalta, on merkittävä tekijä hyväntekeväisyysjärjestöille. Syöpäklinikan Tukijoiden nykyisten verkkosivujen vanhentumiseen havahduttiin yhdistyksen hallituksessa tämän vuoden keväällä. Sen myötä käynnistimme uudistusprojektin, jonka alussa mietimme, mitä muutoksella haetaan.

Syöpäklinikan Tukijoiden hallituksessa päätettiin, että uusien verkkosivujen tulee olla houkuttelevat, jolloin kävijä tulee uudelleenkin sivuille. Lisäksi lahjoituksen tekemisen tulee olla niin helppoa, että sen voi tehdä sivuja katsellessa.

Verkkosivujen uudistajaa ei ole vielä valittu, mutta pääsemme eteenpäin Sammon verkkosivujen uudistamiseemme tekemän 5 000 euron lahjoituksen avulla. Lahjoitus mahdollistaa paremman näkyvyytemme ja toivomamme helpommin saavutettavat lahjoitukset jatkossa. Lisäksi saamamme lahjoitukset niin yrityksiltä kuin yksityisiltä ihmisiltä saavat paremman näkyvyyden sivuillamme. Uudet verkkosivut tulevat varmasti myös auttamaan sosiaalisen median näkyvyyttämme Facebook, Instagram, LinkedIn ja X-sivuillamme. Kiitämme suuresti Sampoa lahjoituksesta. Tämä lahjoitus mahdollistaa paljon hyvää tulevaan toimintaamme