
Viime aikoina on elämääni havahduttanut hetken tuomat menetyksen ja vakavan sairauden muutokset elämänkirjossa. Viikko on ollut mietteliään haikea.
Hyvä ystäväni oli luonani kahvilla aamupäivällä. Hänellä oli matka jatkumassa sairaalaan isäänsä katsomaan. Juttelimme kahvin ääressä ehkä positiivisinkin ajatuksin siitä, mitä yöhoitaja oli soittanut terveisiä sairaalasta. Lämmintä hyvää oloa hieman paremmasta ystäväni isälle. Muutaman minuutin kuluttua keskustelustamme puhelin soi. Lääkäri soitti ystävälleni, että tehohoidot lopetetaan sen päivän aikana, koska muutosta ei ole tapahtunut. Se kymmenen minuutin puhelu, joka toki lääkärin perusteluineen oli ymmärrettävä, toi kuitenkin todella suuren muutoksen monien ihmisten elämään. Myöhemmin illalla ystäväni isä nukkui pois. Hän lähti kauniisti ja rauhallisesti vaimonsa luo tähdeksi taivaanrantaan.
Lääkärin puhelun jälkeen lohdutin ystävääni, halasin ja silitin ja pahoittelin että en löydä oikeita sanoja lohduttaa. Ystäväni sanoi ” Mari, kiitos että olet siinä. Tässä tilanteessa ei tarvita sanoja, läheisyys on tärkeintä ja tunne että joku on lähellä.” Ehkäpä kaikki sanat menetyksen hetkellä ja sen jälkeen, onkin oikeita sanoja. Vanhoista hyvistä muistoista voi syntyä hymyä ja naurua surun keskellä, joistakin sanoista voi ymmärtää kuinka paljon edesmennyt läheinen vaikutti monien elämään ja millaisen historian hän jätti maailmaan. Ystäväni kanssa keskustellessa tuli meille molemmille kuitenkin yksi pysähdyttäväkin ajatus esiin, vanhempiemme lähdön jälkeen me olemme se seuraava vanhin sukupolvi. Mutta senkin käänsimme surun keskelle positiivisen hyväksi. Meidän lapset saavat joku päivä lapsia sekä lapsenlapsia ja elämä jatkuu uusin silmin ja uusin ajatuksin meidän nuorten kautta.
Toisen kerran näitä oikeita sanoja mietimme tällä viikolla, kun ystäväni kävi vakavan sairauden vuoksi taas lääkärissä ja toinen ystäväni oli soittanut hänelle. Ystäväni kertoi minulle puhelusta, kuulumisista ja sanoi; ”oikeita lohduttavia sanoja en oikein löytänyt.” Sanoin ystävälleni, että meidän tulee olla itsellemme armollisia tällaisina hetkinä, emme ole ammattilaisia löytämään ja tietämään oikeita sanoja. Ja kuten hyvä ystäväni pari päivää aiemmin sanoi, tärkeintä on että ON, ei sanat. Kuten tässäkin, tärkeintä rakkaalle ystävällemme oli varmasti toisen ystäväni soitto ja tuki, ei sanat.
Oikeiden sanojen löytäminen menetyksen (kuolema, ero, muutto ulkomaille tms.) hetkellä on myös vaikeaa siksi, että menetys on aina hyvin henkilökohtainen, johon vaikuttaa paljon menetyksen kokeneen henkilön menneisyys ja historia. Samoin kuin lohduttajan aiemmat kokemukset, jotka voivat poiketa täysin menetyksen kokeneen kokemuksista. Menetyksen kipu on aina hyvin henkilökohtainen, kukaan toinen ei voi kertoa mille tuntuu tai kuinka kauan vie toipua. Menetyksen toipumisen prosessi on tärkeä käydä henkilökohtaisesti läpi ja käyttää niin paljon aikaa kuin se henkilökohtaisesti vie.
Tärkeä on muistaa menetyksen hetkellä, että rakkaus, jota olemme antaneet ja tunteneet, ei katoa koskaan vaikka ihmiset tai eläimet, joiden kanssa olemme rakkautta jakaneet, fyysisesti lähtevät luotamme pois. Eli se, rakkauden tunne, millä on todella merkitystä elämässämme, se ei katoa koskaan läheltämme. Kannamme mukanamme aina historian, mitä olemme kokeneet ja tunteneet. Rakkauden tunne on tehnyt meistä ne ihmiset, joita olemme nyt. Siksi sanoilla ei ole merkitystä, vaan sillä että Sinä olet lähellä ja annat toiselle tunteen jakamastasi rakkaudesta. Siten osaat Sinäkin lohduttaa oikein.
”On parempi rakastaa ja menettää kuin olla koskaan rakastamatta.”
- Alfred Tennyson-