Pahoittelut otsikkovalinnasta, mutta en voinut itselleni mitään. Tämä kysymys ei nimittäin ole jättänyt minua rauhaan oman syöpään sairastumiseni jälkeen. Siihen muodostamani vastaus on myös yllättänyt minut - niin kuin tämä arvaamaton elämä itse.
Oli marraskuu 2025 ja sain aivan yllättäen diagnoosin rintasyövästä. Oma tarinani ei ollut perinteinen, sillä kasvain oli salaa kasvanut suureksi ja minulle annettiin vaihtoehdoksi jokin rintasyövän agressiivisemmista muodoista. Syövän leviämistä epäiltiin vahvasti. Uutinen oli järkytys, joka työnsi minut käymään läpi myös sen vaihtoehdon, että oma elämäni saattaisi päättyä liian varhain. Tuon mahdollisuuden prosessoimiseen pakottaminen on yksi parhaita lahjoja, joita olen elämältä saanut.
Viikkojen odottamisen jälkeen kävelimme rakkaan ystäväni ja äitipuoleni kanssa käsikädessä lääkärin eteen. Hänellä oli huonossa tilanteessa hyviä uutisia. Oma syöpämuotoni olikin “tavallinen, kiltti” rintasyöpä, joka oli vain ohuena levynä saanut rauhassa kasvaa. Syöpä oli vain paikallisesti levinnyt ja parannettavissa. Onni, kiitollisuus ja säkenöivä helpotus pyyhkivät ylitseni sellaisella voimalla, etten koskaan unohda helpottuneisiin halauksiin sulanutta pelkoa Puistosairaalan käytävällä.
Sytostaatit eivät olleet minulle kokemuksena fyysisesti helppo. Ihmeellisintä on se, että silti muistelen tuota puolivuotista taivalta onnellisena aikana. En ole koskaan elämässäni kokenut niin suurta rakkauden hyökyaaltoa, joka vyöryi ylleni niin ystävien, perheen kuin myös Instagramin seuraajieni toimesta. Sain lahjoja tuntemattomilta; teelähetyksiä ja maailman kauneimman kangasnenäliinan Lontoosta juuri siihen vaiheeseen, kun nenä hoitojen vuoksi vuoti koko ajan. Ystäväni tulivat luokseni yöksi, kun en jaksanut tehdä muuta kuin nukkua. Viimeisiksi sytostaattikierroksiksi muutin vanhempieni vierashuoneeseen, ja he pitivät minusta huolta kuin ystävällisimmässä ja rakastavimmassa hotellissa konsanaan.
Kaikki se rakkaus paitsi kannatteli, myös muutti käsitystäni ihmisistä. Tuntui kuin oma haavoittuvuuteni pelottavan sairauden keskellä olisi toiminut magneettina hyvyydelle. Kokemuksen jälkeen luotan ihmisiin enemmän, mutta myös ajattelen, että maailmassa on paljon enemmän rakkautta sekä hvyyyttä kuin aiemmin uskalsin ajatella.
Kaikille meille on luvattu vain tämä hetki. Tiesin tämän aiemmin, mutta syöpä vei tuon oivalluksen aina hermoston tasolle, oikeaksi kokemukseksi. Se muutti elämäni suuntaa ja suhtautumista paitsi pieniin hetkiin myös suurempiin haaveisiin. Kaikesta tästä, huikeista kokemuksista kuin tavallisesta elämästä, on tullut jollakin lailla syvempää. Kaikki on vaatinut ajatustyötä, itkuja, polvillaan oloa, paljon pelkoa sekä sen kanssa rauhassa istumista. Se kaikki työ on kirkastanut ajatuksiani elämästä sekä siitä, mihin - millaisiin ajatuksiin, ihmisiin ja kokemuksiin - haluan kallisarvoisia minuuttejani käyttää.
Me kaikki kuolemme joskus, mutta ennen sitä on aika elää. Syövän ei tarvitse avata mitään suurta ja merkityksellistä, mutta se voi myös tehdä niin. Ajattelenkin, että se kätkee pieniä mahdollisuuksia asettua kuuntelemaan entistä tarkemmin itseään. Pyrin suhtautumaan hektiseen työarkeen, kiireiseen perhe-elämään ja kaiken tämän kanssa tasapainoiluun niin, että aivan pienissäkin hetkissä elämä avaa monenlaisia mahdollisuuksia ajatella tästä kaikesta. Minä saan kertoa ja kokea oman tarinani niin kuin tunnen oikeaksi ja suosittelen kiinnittämään huomiota siihen, millaisia ajatuksia ja tarinanpätkiä itsestämme ja elämästämme päästämme mieleemme. Tämä on erityisen tärkeää sairastuessa vakavasti.
Voisin juosta kaiken halki pitämättä mitään kovin erikoisena, mutta sairastumisen ja sitten terveeksi tulemisen jälkeen, en ole voinut lakata ihmettelemästä tätä elämän huikeaa mahdollisuutta. Kesken ruokakauppaan kiiruhtamisen voin pysähtyä ihmettelemään kevään lintujen vimmaista sirkutusta puussa, pääni yläpuolella - kuulla heidätkin selvemmin. Oksien lävitse laskeutuva valo heijastuu kasvoilleni kirkkaana ja yht’äkkiä tuntuu kuin olisin saapunut maailman järjestämään kauneimpaan kevään konserttiin. Suljen silmät, huokaan syvään. Sitten jatkan juoksua kohti kauppaa ennen päivän viimeistä palaveria.
Kirjoittanut:
Jaa artikkeli
